Hanna Huumonen Liikuttavaa sosialidemokratiaa.

Miksei 148 afrikkalaisen opiskelijan kuolema kiinnosta?

Länsimainen kaksinaismoraali - Charlie Hebdo vs. Garissan Yliopisto

Kenialaisessa Garissan yliopistossa surmattiin viime torstaina 148 opiskelijaa. Iskun teki somalialainen al-Shabab-terroristijärjestö. Sekä kristityt että muslimit ovat irtisanoutuneet tapahtumista.

Tammikuussa ranskalaiseen Charlie Hebdo-lehteen tehdyn terroristi-iskun jälkeen koko maailma pysähtyi suremaan. Nyt media on pysynyt lähes vaiti tapahtuneesta.

Olen järkyttynyt Garissan massamurhista. Järkyttävää on myös, että iskuista hädin tuskin uutisoidaan länsimaissa. Missä on maailman johtajien suruvalittelut ja marssit 148 traagisen kuoleman johdosta? Eikö terrorismi kiinnosta, kun se ei tapahdu meidän omalla takapihallamme?

Kun Charlie Hebdo-lehteen hyökättiin, oikeisto-populistit nousivat barrikadeille tuomitsemaan koko muslimiväestön. Yhtäkään uskonnollista ryhmää ei kuitenkaan tulisi stigmatisoida äärisiipensä perusteella. Vihapuheen sijaan meidän tulee edistää rauhaa ja demokratiaa kaikkialla maailmassa.

Terrorismin uhatessa meidän on pysyttävä yhtenä rintama. Ei ole olemassa "meitä" ja "niitä", on vain me - ihmiskunta. Terrorismia vastaan on taisteltava, mutta samalla oltava tuomitsematta ihmisryhmiä ääriliikkeidensä perusteella.

Hanna Huumonen
Puheenjohtaja
Sosialidemokraattiset Opiskelijat - SONK ry

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

16Suosittele

16 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (48 kommenttia)

Hannu Töyri

No tuo, että siitä tuskin uutisoidaan, ei pidä paikkaansa. Se mistä ei uutisoida ainakan tarpeeksi on se, että pääasiassa islamilaisen terrorismin vuoksi vuosittain kuolee kymmeniä tuhansia ihmisiä ja naisten kohtelu islamilaisisa maissa on täysin ala-arvoista.

Islam on ääri uskonto. Sen pääsuuntaukset, sunnit ja siiat ovat omaksuneet islmin fundamentaalisen tulkinnan. Sen eri järjestöt kuten al gaida, talebaanit, isis, al shabaab, boko harum jne... ovat kaikilla mittareilla äärijärjetöjä.

Käyttäjän HannaHuumonen kuva
Hanna Huumonen

Islam ei ole ääriuskonto. Se on uskonto, jolla on äärijärjestöjä. Aivan kuten kristinusko on uskonto, jolla on äärijärjestöjä (vrt. aborttiklinikoiden pommittajat ja muut vakaumuksen perusteella väkivaltaa tekevät).

Käyttäjän MiikkaLehtoaho kuva
Miikka Lehtoaho

Koko myöhäiskeskiajan riehunut (ja edelleen länsimaita hyödyttävä!) kolonialismi oli kristinuskon siunaama tuote ja pyrintö. Puhtaasti kuolonuhrien ja väkivallan brutaaliuden määrällä katsottuna sydäneurooppalainen kristinusko on maailman historian väkivaltaisin uskonto. Minusta muslimien syyttäminen ja demonisoiminen on täydellistä sokeutta omalle historialle.

Reko Kauranen Vastaus kommenttiin #8

Jopa nyt. Onko historia unohtunut. Islam valtasi muutamassa vuosikymmenessä /vuosisadassa väkivalloin ja alisti entiset kristityt alueet Välimeren ympärillä ja siitä eteenpäin syvälle Eurooppaan. Ristiretket tehtiin juuri siksi koska muslimit ahdistivat Pyhän maan kristittyjä. Ja muslimit toimivat kuten heidän profeettansa toimi ja opetti.
Kristitty joka tekee väkivaltaa, ei toimi profeettansan/opettajansa oppien mukaisesti siinä on suuri ero.
Hanna Huumonenkin sinisilmäisesti kuvittelee että islam on rauhan uskonto.
Kun ruvetaan laskemaan kuolonuhrien määrä kristittyjen ja muslimien uskonsodissa, niin kyllä muslimit ovat siinä onnistuneet kymmenkertaisesti.
Siinä Huumonen on oikeassa että nytkin joka puolella muslimimaissa kristittyjä tapetaan ,raiskataan ja muutoinkin vainotaan.
Eniten väkivaltaa aiheuttavat uskonnot ovat islam ja kommunismi, joka on tietynlainen uskonto

Käyttäjän MiikkaLehtoaho kuva
Miikka Lehtoaho Vastaus kommenttiin #25

Kyllä tiedän tuon juonteen historiasta, eikä se ole islamistisuudelle kunniaksi. Ei.

Modernina aikakautena 1500-luvulta alkaen Eurooppa (ja myöhemmin sen ideologiasta syntynyt Amerikkalaisuus) on tehnyt vahinkoa sekä itselleen, mutta myös kolonisoimilleen maille. Kukaan ei kykene mittaamaan päässään mitä väkivaltaa valkoinen mies on tehnyt orjuuttamilleen kansoille ympäri maailman. Ja tekee edelleen. USAlla on liki pitäen velvollisuus ja vähintään vedenpitävä oikeus käydä pommittamassa itseään heikompia maita pieniksi muruiksi. Ja länsi (valkoinen, kristitty, nyt toki jo sekularisoitunut ihminen) siunaa sen, on hänen puolellaan.

"Eniten väkivaltaa aiheuttavat uskonnot ovat islam ja kommunismi, joka on tietynlainen uskonto"

Tämä osio kirjoittamanasi on silkkaa propagandaa, näkemys jota eivät mitkään tilastot tai todellisuus tue. Mutta koska meidät on kasvatettu läntisen sivistyksen piirissä uskomaan tämä, me uskomme kyllä. Tai sinä ja nämä monet muut seuralaisesi täällä. Minä en näe että tuon tiedon pohjalta syntyy mitään todellista, parempaa ihmiskuntaa. Ilman totuutta ja totuudellisuutta ihmisellä ei ole mahdollisuuksia muuta kuin sotia ja lietsoa vastakkainasettelua, hurmahenkisyyttä, itsepäisyyttä jne.

Arita Sundqvist Vastaus kommenttiin #35

Ilahduttavaa lukea vastauksiasi. Katselet asioita laajasta näkökulmasta ja se mahdollistaa asioiden puolueettoman tarkastelun. Kristittyjen eurooppalaisten maiden harjoittama vuosisatoja jatkunut maailmanvalloitus, jota Usa on jatkanut varsinkin toisen maailmansodan jälkeen vaatii veronsa. Välittömästi World Trade Centerin tuhon jälkeen Usan julistama sota terrorismia vastaan on johtanut juuri siihen, mitä silloin aloin pelätä. Viimeistään siinä vaiheessa länsimaiden olisi pitänyt mennä itseensä ja ruveta tarkastelemaan toimintaansa ja etsiä siitä syitä terrorismille, mutta länsimaat Usan ja Englannin johdolla valitsivat vastakkaisen tien.

Käyttäjän jheyno kuva
Jouko Heyno

Juuri tästä syystä tuosta Afrikan tragediasta ei uutisoida. Islamista ei saa puhua sellaisena, kuin se on.

Islam nimenomaan ON ääriuskonto. Se on selkeästi Koraanissa sanottu, eikä sitä voi väistää kuin vaikenemalla.

On käsittämätöntä, että islaamista ei saa puhua totta, mutta kansallissosialismista saa: kehtaisiko kukaan väittää, että kansallissosialismi ei ole äärioppi, siinä on vain ääriliikkeitä?

PS: Jos haluat, voin lainata tänne useampia kohtia Koraanista, jossa määrätään alistamaan ja/tai tappamaan toisiuskoiset. Jos haluat, voit laittaa tänne lainauksen Raamatun siitä kohdasta, jossa käsketään räjäyttämään aborttiklinikoita tai tappamaan lääkäreitä ja avuntarvitsijoita.

Käyttäjän halaolla kuva
Hannu Ala-Olla

"naisten kohtelu islamilaisisa maissa on täysin ala-arvoista"

Ei se niin hääviä ole esimerkiksi Afrikan kristityissä maissakaan, joissa tyttölasten ympärileikkaus taitaa olla jopa yleisempää kuin musliminaapureilla.

Käyttäjän viljoh9 kuva
Viljo Heinonen

Ei Afrikassa ole sellaista lehdistöä, jolla on tarve saada julkisuutta ja myyntiä toisen onnettomuudella. Ero on huikea kun vertaa vaikkapa saksalaisen lentäjän aiheuttamaa joukkosurmaa ja Kenian koulusurmaa. Uhreja oli jokseenkin saman verran, mutta Euroopassa tapahtunut onnettomuus on saanut moninkertaisen julkisuuden.

Käyttäjän JarmoRouhiainen kuva
Jarmo Rouhiainen

On kovin vaikeaa osoittaa kuuluvansa suvaitsevaistoon. Pitäisi huomioida terroriteot hartaasti, mutta sen takia ei saisi nousta barrikadeille. Tai ainakaan väärät ihmiset väärine mielipiteineen eivät saisi nousta pitämään meteliä asiasta. Korkeintaan oikeat ihmiset oikeine mielipiteineen saisivat marssia ja se tietenkin pitäisi uutisoida mediassa huolellisesti. Jotta tiedettäisiin mikä on oikea tapa surra.

Onneksi paikallinen media ei enää ole ainoa tapa saada uutisia maailmalta. Joten jokainen voi muodostaa oman mielipiteensä muun maailman kertomien taustatietojen perusteella. Mutta ongelmana on, että se mielipide ei enää noudatakaan paikallisten medioiden käsitystä oikeasta mielipiteestä.

Käyttäjän jormah56 kuva
Jorma Härkönen

Hanna Huumonen esitti hyvän kysymyksen.

Tekee jonkin verran häijyä tuoda tämä mieleeni tullut vastaus esille: ehkä se johtuu vain siitä, että julmasti murhatut olivat mustaihoisia eikä se tapahtunut täällä meidän puhtoisessa Euroopassamme.

Mediaakaan ei paljon kiinnosta, kun telkkarissa alkoi juuri nakudeittiohjelma ja rasismiin taipuvaiset kommentoijat eri palstoilla taas ovat vain tyytyväisiä, kun tällaista tapahtuu.

Pahoittelen kyynisyyttäni tässä yhteydessä, mutta mielestäni tämäkin puoli piti tuoda tässä esille.

Tapaus oli todella karmea ja voin pahoin kun näin kuvan kymmenistä nuorista teurastettuina yliopiston salissa. Kenia menetti siinä paljon lahjakkaimpia nuoriaan.

Käyttäjän susijumala kuva
Henri Alakylä

Paljon pragmaattisempi ajatus voisi johtua pääsiäisestä, jota Suomessakin vietettiin ympäri viime viikonlopun. Eivät uutistoimitukset ole tuolloin kovin aktiivisia. Kreikan uutisissa tuo karmea tapahtuma sai huomiota - mutta täällä pääsiäisen vietto on vasta alkamassa.

Olemme samaa mieltä kuitenkin joukkomurhan järkyttävyydestä.

Mauri Skön

Jorma Härkönen, jopa toisen polven musliminulikat pitävät Reijaa niin saastaisena, etteivät suostuisi kättelemään häntä. Eikö se ole sinusta loukkaavaa?

Käyttäjän MiikkaLehtoaho kuva
Miikka Lehtoaho

Minun plakaattini Ranskan episodin jälkeen on:

"Je suis hypocrite"

Janne Suuronen

"
Sekä kristityt että muslimit ovat irtisanoutuneet tapahtumista.
"
Niin. Siis tapetut olivat kristittyjä ja tappajat Somaliasta tulleita äärimuslimeita. Tappajat päästivät muslimeiksi tunnistautuneet karkuun.

Miksi sinun piti puheenvuorossasi peittää tämä tekijöiden näkökulmasta erittäin oleellinen taustatekijä ? Ei asian mainitseminen silti kaikista muslimeista tee syyllisiä tai tappajia.

Käyttäjän MiikkaLehtoaho kuva
Miikka Lehtoaho

Janne, oletko koskaan kysynyt itseltäsi (ja sen perään tutkinut asiaa!) miksi monet muslimit kokevat kristityt vihollisikseen? Uskotko todella että kyse on "vain" uskonnosta?

Katso miten kristitty maailma on kohdellut Lähi-Itää, ja Afrikkaa, Aasiaa, Etelä-Amerikkaa, löydät välittömästi syyn siihen, miksi joidenkin (hullujen, tietysti) mielestä kristittyjen tappaminen oikein.

Kysymyksessä ei ole kenenkään väkivallantekojen puolustaminen, mutta jos emme näe niitä ketjuja ja sitä historiallista vyöryä jolla väkivalta synnyttää lisää väkivaltaa, emme ikinä kykene pysäyttämään ihmisen hulluutta.

Käyttäjän weareallafricans kuva
Niklas Bergman

Jannelta hyvä pointti. Tätä minäkin jäin hieman ihmettelemään.

Käyttäjän PauliVennervirta kuva
Pauli Vennervirta

Huomattava valtaosa terrorismin uhreista on muslimeja. Irak ja Afganistan ovat tässä suhteessa pahimmat alueet. Huomattava valtaosa islamistisia terroristeja vastaan taistelevista ovat muslimeja, esim. kurdilaiset Peshmerga-sotilaat.

Kenian entinen puolustusministeri oli somalitaustainen muslimi. Hänellä oli suuri merkitys siinä että Kenia lähti mukaan Al-Shabaabin vastaiseen kampanjaan. Hänen poikansa toimi sankarillisesti taannoisessa terrori-iskussa ostoskeskukseen.

Minusta kaikki nämä ansaitsevat kunnioitusta muslimeina ja ihmisinä.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Kysyn vaan, onko syynä blogistin länsimainen kaksinaismoraali yhdistettynä älylliseen epärehellisyyteen ?

Käyttäjän SakariLahti kuva
Sakari Lahti

Suuri osa maailman islamilaisesta väestöstä hiljaa hyväksyy jihadismin. Niin kauan kuin 99% muslimeista ei yksiselitteisesti irtisanoudu siitä sekä ihmisoikeuksien polkemisesta islamin nimissä, pidätän oikeuden leimata kyseistä uskontoa sen ääriainesten perusteella. Hyssyttely ei auta.

Harri Ikonen

Nämä islamfudamentalistien tekoset ovat menneet jo niin äärimmäisyyksiin, ettei mikään enää hämmästytä. Odotellaan nyt vain sitä, kun heille ilmaantuu jokin voimakas joukkotuhoase. Rahasta se ei näytä olevan kiinni. Silloin olemme todella totuuden äärellä. Eikä sen käytölle todennäköisesti ole suurempaa estettä.
Auttaakohan näille Afrikan "monarkeille" jaettu kehitysapu asiaa suuntaan tai toiseen? Eli mielestäni kehitysavun voisi lopettaa, koska rahaa Afrikassa näyttää riittävän yllin kyllin yhteiskunnan sotahommiinkin.

Käyttäjän JukkaKetonen kuva
Jukka Ketonen

Kyllä tuosta opiskelijoiden surmasta uutisoitiin myös urakalla. Ihan yhtä kauhea teko, kuin mikä tahansa Euroopassa viime aikoina tapahtunut terroriteko. Tuskin ihmisen ihonvärillä oli mitään tekemistä uutisoinnin kanssa. Itseäni kuitenkin kiinnostaa enemmän se, mitä lähialueilla tapahtuu, kuin jossain kauempana - se lienee luonnollista...? Kuinka paljon afrikkalaiset tietävät Euroopan uutisista??? Mainitsetko muutaman äärikristillisen järjestön nimen? Entäpä ääri-islamistisen?...

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

Olen samaa mieltä tapauksen järkyttävyydestä, mutta en siitä, etteikö länsimainen media olisi huomioinut sitä hyvinkin näkyvästi. Mm. BBC, CNN, Reuter's, The Telegraph, The Guardian, Huffington Post, USA Today, Washington Post ja The New York times tekivät siitä ainakin yhden pääuutisen.

Käyttäjän RolfNeulasto kuva
Rolf Neulasto

Terroristiryhmä Al-Shabaab;ia rahoitettiin myös suomalaisella sosiaaliturvalla.

http://www.hs.fi/kotimaa/a1410918314332

On selvää, että tätä rikosasiaa pidetään uutispimennossa tarkoituksellisesti suvakkien toimesta.

Käyttäjän EetuKinnunen1 kuva
Eetu Kinnunen

Tässä on se sokea piste, että jihadistisen terrorin suurimmat uhriryhmät eivät ole lännessä, vaan kehitysmaissa. Kenia kantaa paljon suuremmat seuraukset Somalian ongelmista ja somalien diasporasta kuin ne länsimaat, jossa asiasta ulistaan.

Asiasta soisi pidettävän enemmän meteliä.

Käyttäjän AnttiKarvola kuva
Antti Karvola

Miksi et kirjoittanut näin 150 ihmisen hengen vaatineiden Jemenin moskeijaiskujen yhteydessä? Ehkä et pitänyt tapahtumaa niin erikoisena? Järkytytkö yhtä paljon kun Irakissa ja Syyriassa kuolee satoja ihmisiä päivittäin?

Afrikassa ja Lähi-idässä terrori-iskut ovat valitettavasti lähes arkipäiväinen ilmiö, kun taas Euroopassa ne ovat harvinaisempia, jolloin ne herättävät luonnollisesti enemmän mielenkiintoa länsimaiden yleisössä. Lisäksi tapahtuman läheisyys aina vaikuttaa ihmisten mielenkiintoon, ja media luonnollisesti pyrkii rahastamaan tällä.

Ihmisten mielenkiinnon hierarkia menee suunnilleen näin: kotikaupunki->kotimaa->naapurimaat->kotimaanosa->muu maailma.
Näin on aina ollut kaikkialla maailmassa, eikä siinä ole mitään "kaksinaismoralismia". Jos seuraa enimmäkseen vain länsimedioita, voi helposti jäädä käsitys, että Charlie Hebdo-iskusta uutisointiin yhtä mittavasti kaikkialla ja muut terrori-iskut jäävät yhtä vähälle huomiolle. Näinhän asia ei tietenkään ole.

Todennäköisesti syyllistyt itsekkin aivan samanlaiseen "kaksinaismoralismiin" mitä kirjoituksessasi kritisoit.

Käyttäjän OlliTuovinen kuva
Olli Tuovinen

Missä ovat muslimeja tappavat äärikristityt? Niitä ei taida juuri olla, ovat sen verran maltillisia äärimuslimeihin verrattuna. On täysin yksiselitteistä, että Koraani käskee tappamaan vääräuskoisia tai vähintään auttamaan tappamisessa. Raamattu on vähemmän yksiselitteinen, ja helpommin tulkittavissa "maltillisesti".

Koko ongelman taustalla on ideologia, josta väkivalta kumpuaa. Natsit tappoivat juutalaisia ideologian vuoksi, ja fundamentalistimuslimeilla on oma ideologiansa, jolla tappaminen oikeutetaan. Ääriliikkeet selviävät maltillisen enemmistön hyväksynnän takia. Hälyttävän moni muslimi myös länsimaissa pitää äärijärjestöjen toimintaa oikeutettuna.

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos
    «Missä ovat muslimeja tappavat äärikristityt?»

Kait ne ainakin jenkkilässä joko listautuvat armeijaan päästäkseen lahtaamaan vääräuskoisia tai sitten seisovat kotikatsomossa heiluttamassa lippuja edellämainittujen puolesta. Suomessa sitten heiluttamassa lippuja molempien edellämainittujen puolesta.

Kristilliset uskonsodat ovat jääneet myös historiankirjoihin, joihin tutustumista suosittelen. Ja kyllä, niitä sotia ja väkivaltaa perusteltiin Raamatulla.

Keskeisin ongelma lienee, että paljon useammat muslimiryhmät elävät edelleen keskiaikaisessa maailmassa.

Käyttäjän perttupulkkinen kuva
Perttu Pulkkinen

"niitä sotia ja väkivaltaa perusteltiin Raamatulla."

Siinä on vaan se pikku ero, että Uudella Testamentilla ei uskonsotia pysty perustelemaan, vääntämättä asiaa täysin. Ainoa UT:n kirja, josta halutessaan voisi löytää, on monitulkintainen Johanneksen ilmestys.

Islamin perusti sotaisa henkilö, joten tekojen perustelu ei ole kovin vaikeaa.

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

En ihan ymmärrä kirjoituksen tarkoitusta. Joukkomurha on ollut maailmalla uutinen siinä, missä Ranskan iskukin oli. Joukkomurha on myös laajalti tuomittu. Koska tässä on turha kirjoittajankaan mukaan leimata ketään, ei näin tietenkään tehdä. Ollaan siis demarikirjoittajan kanssa samaa mieltä, tuomitaan isku ja ollaan syyttelemättä ketään ja edistetään rauhaa ja diplomatiaa maailmalla.

On tietysti olemassa mahdollisuus puuttua joukkomurhaajien toimiin toisellakin tapaa, mutta siinä jouduttaisiin loukkaamaan epäiltyjen joukkomurhaajien fyysistä koskemattomuutta. Edistetään siis rauhaa ja yritetään neuvotella.

Käyttäjän SusannaKoivula kuva
Susanna Koivula

Kenian yliopiston massamurha on todella järkyttävä ja tuomittava rikos.

"Viime vuosi (2014) oli kaikkien aikojen pahin kristityille. Vainoissa kuoli yli 4 300 marttyyriä. Kristittyjen vainot kasvoivat vuonna 2014 jyrkemmin kuin koskaan, kertoo Open Doors USA:n tammikuinen raportti. Järjestö on pitänyt kirjaa 50:stä kristityille tukalimmasta maasta 24 vuotta. World Watch List 2015 paljastaa, että viime vuosi oli kristittyjen kannalta tähän saakka kaikkein väkivaltaisin ja samalla paljon edellisvuotta pahempi." Seurakuntalainen.fi"

Ei tämäkään juuri media kiinnosta. Syy lienee välinpitämättömyys.
Ehkä toinen syy on se, että tapahtumat ovat "kaukana"..

Käyttäjän TapaniMoilanen kuva
Tapani Moilanen

Mietin kuinka järkyttyneetitä somalit olivat toisesta maailmansodasta jossa ateistit tappoivat natseja,natsit roomalaiskatolisia,roomalaiskatoliset kreikkalaiskatolisia....kaikki toisiaan vuorostaan.Ruumiita tuli arviolta 50 miljoonaa? Epäilen että tuskin kuivuneen kamelin lantakokkareen vertaa koska valkoinen rotu on afrikkalaisen silmissä kuin Niilissä 2 viikkoa mädäntynyt paikallinen maanviljelijä.

Käyttäjän mukitalo kuva
Veikko Mäkitalo

Nyt ISIS teloittelee (leikillisesti) palestiinalaisia pakolaisleirillä. Saudit pommittaa Jemeniä kivikauteen Yhdistävä tekijä lienee islam, koska jos USA olisi keskiössä, kyseessähän olisi öljy. Uskonnot ei vain integroidu toisiinsa ja muslimimaahanmuuttajalla varmaankin suurin mahdollisuus radikalisoitua maissa , missä lähes kaikki ovat vielä sen oman uskon vastaista, varsinkin naisten kohtelu ja heille selvästikin kuuluvat oikeudet. Keniasta Garissa yo tienoilta lähtevä kristitty pakolainen voisi löytää vaikkapa Suomesta oivan paikan risuineen ja ruusuineen.

Kari Ahveninen

Herra Härkönen koettaa taas vetää esiin rasistikorttia, vaikka tällä erää se ei oikein taida onnistua. Kun murhaajat ovat mustaihoisia, ja murhatut samoin, niin sitä ei voi rasismilla silloin kuitata.

Jotenkin tästä tulee mieleen feministien meuhkaaminen täällä pohjolassa, jossa ollaan huolissaan "lasikatosta" ja "naisen eurosta", mutta naisten kohtelu lähi-idässä ja tietyn uskontokunnan alaisuudessa, se ei kiinnosta.

Tässäkin tapauksessa murhaajat edustavat sellaista uskonnollisuutta joka täällä on ns. suojeltu, joten eihän heitä voi tuomita, ei ainakaan suureen ääneen.

Käyttäjän remoronkainen kuva
Remo Ronkainen

Kyllähän tämä teurastus on ollut vahvasti uskonnollisesti motivoitunut. Kristityt tapettiin ja muslimit jätettiin henkiin. Tästä ei ole puhuttu juuri ollenkaan mediassa, vaikka tämä on keskeistä koko tapahtuman "ymmärtämisen" kannalta. Ääri-islamisteille kristityt ovat usein suurin vihan kohde.

"Islam ei ole ääriuskonto. Se on uskonto, jolla on äärijärjestöjä. Aivan kuten kristinusko on uskonto, jolla on äärijärjestöjä (vrt. aborttiklinikoiden pommittajat ja muut vakaumuksen perusteella väkivaltaa tekevät)."

Kyllä, myös kristittyjen parissa on ääriainesta, mutta määrällisesti muslimien joukoussa on PALJON enemmän radikalisteja. Kaikkea ei tarvitsi tasapaistää ja yrittää asettaa samalle viivalle. Kaikki ääriaines on huolestuttavaa, toisten uskontojen parissa sitä vain esiintyy jostain syystä enemmän.

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos
    «Ääri-islamisteille kristityt ovat usein suurin vihan kohde.»

Useimmat islamistisen terrorin keskeiset uhrit tai uhatut Euroopassa ovat olleet ateisteja. Salman Rushdie, Ayyan Hirsi Ali, Theo van Gogh. Myös Charlie Hebdo koostui vasemmistoliberaaleista ateisteista, samoin kuin ilmeisesti paljolti myös tanskalaisten pilapiirrosten tekijät. Tällä hetkellä Bangladeshissa on käynnissä ateistikriitikoiden sarjamurha.

Ääri-islamisteille kristityt ovat vain orjakansaa, ateistit suoraan tapettavia.

Käyttäjän perttupulkkinen kuva
Perttu Pulkkinen

Marko, tarkkaan ottaen noin ei ole, koska ateismi oli harvinainen ilmiö koraanin aikoina, jota ei kommentoitu ilmeisesti vasta kuin haditheissa ja oppineiden opetuksissa

Islamin vihollinen nro 1 on monijumalaiset, tänä päivänä siis hindut, ja new age ainakin periaatteessa, ehkä jossain myös hindujen osalta käytännössä. Seuraavana ne "kirjan kansoista" jotka eivät pysy lestissään. Sitten muut.

Ateistit taas vaikuttavat joutuvan iskujen kohteeksi väärin ja surullisin perustein toki, mutta eri perustein, ei siis vakaumuksensa, vaan profeetan pilkkaamisen takia.

Jouko Silvennoinen

Kiinnostaahan se oli jopa uutisiissa joku juttu ,"JE SUIS PEGIDA".

Mika Selin

Siksi tästä rikoksesta ei kirjoiteta koska tekijät ovat muslimeja. Suomessa on valllalla käytäntö että muslimien tekemistä rikoksista ei juuri kerrota tai ei ainakaan niin että mainitaan tekijöiden tausta. Islam on ääriuskonto ja esimerkiksi ISIS edustaa juuri koraanin oppia. Tätäkään ei vihervasemmisto ymmärrä koska eivät ole tutustuneet koraaniin.

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos

Charlie Hebdo -iskusta uutisoitiin kait "aika paljon", vaikka tekijöinä olivat muslimit. Ja osoitettiin mieltä islamistista terrorismia vastaan. Siksi en oikein näe kommenttisi pointtia. Huumosen kysymyksenä nyt oli, miksi samaa ei osoitettu afrikkalaista terrori-iskua vastaan.

Näkemäsi ongelma tuskin on vihervasemmistossa, ehkä joitain anarkistisia ääriryhmiä lukuunottamatta. Vihervasemmiston sosiaaliliberaali sekulaari politiikka sopii varsin huonosti yhteen äärikonservatiivisten uskonnollisten liikkeiden kanssa, peräti suoranaisen vastakkaisesti. Silti yleiset ihmisoikeudet pätevät myös muslimeihin, vaikkeivät heidän uskontoonsa. Jos ihmisoikeuksista luovutaan, luovutaan samalla kaikesta siitä, mikä erottaa meidät islamisteista.

Islam on ääriuskonto vain ääri-islamisteille. Uskonnot ovat ihmisten luomuksia ja ihmisillä on siksi kaikki todellinen valta tulkita niitä miten haluavat, ääritulkitsijoista riippumatta. Tämä on nähty kristinuskonkin osalta, eivätkä islamin opilliset rajoitteet ole sen enempää voittamattomia.

Siksi vastarintaa ei kohdisteta muslimeihin vaan konservatiiviseen islamiin, sekä erityisesti niihin, jotka lähtevät väkivallan tielle. Eiköhän ISIS:n teot ole aika hyvin uutisoitu Suomessa.

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos

Charlie Hebdo -isku kohdistui eurooppalaista sananvapautta kohtaan. Tuo sananvapaus on sinällään toki myytti, mutta yhtä kaikki, iskun uhrina eivät olleet vain ihmiset vaan demokratian pyhät arvot.

Toisaalta tämä ei ole juuri muuta kuin samaa, miksi suomalainen lehdistö ei juuri julkisoi Aasian joukkotuhoista jos niissä ei kuole suomalaisia turisteja. Tosin se on aina mielenkiintoista, miksi kuitenkin Yhdysvaltojen luonnonkatastrofit osataan uutisoida jopa dramaattisemmin kuin mitä Yhdysvalloissa itsessään. Kait Yhdysvallat sitten ovat jonkin sortin maailmannäyttämö, jonka tapahtumat ovat tärkeää sosiaalipornoa. Vähän samalla lailla kuin kuninkaan seksielämä.

Ajatus, että eurooppalaiset poliitikot olisivat osoittaneet mieltään afrikkalaista terroritekoa vastaan kuulostaa lähinnä kornilta. Charlie Hebdon puolesta tehdyt mielenosoitukset osoittivat puolustustahtoa yhteisiä arvoja vastaan, peräti "meitä" vastaan. Osallistuneilla päättäjillä oli keskeinen päätäntävalta siitä, miten terrorismia ryhdytään torjumaan Euroopassa. Heillä ei ole mitään valtaa ryhtyä mihinkään toimiin Keniassa.

Islamistinen terrorismi on globaali ongelma ja jonkintyyppiset tuen osoitukset siksi ehkä olisivat paikallaan. Tai sitten eivät. Islamistien keskeinen argumentti on, että paikallishallinnot ovat länsimaiden talutushihnassa ja kaikki paheet tulevat länsimaista. Boko haram. Siksi länsimaiden tuki saattaisi vain johtaa tukeen islamisteille.

Käyttäjän timouotila kuva
Timo Uotila

Kyllähän tästä Kenian verilöylystä on kirjoitettu ja puhuttu sentään kohtalaisen paljon. Pariisin murhaisku sai kyllä ilman muuta enemmän julkisuutta.

Meillähän on tässä maassa jopa jonkinlainen somalivähemmistö. Kun kysymys on muslimisomalien ja kristittyjen kenialaisten suhteista, odottaisin, että Suomen somalit sanoisivat jotain asiasta. Onkohan heidän keskuudessaan toimittajia? En tosiaankaan ole kuullut heiltä minkäänlaista kommenttia tästä verilöylystä. Tuntuu todella oudolta. Onhan meillä somaleja jopa eduskuntavaaliehdokkaina.

Käyttäjän perttupulkkinen kuva
Perttu Pulkkinen

Olen samaa mieltä, että Kenian isku ansaitsee enemmän reaktiota.

Mutta islamista sen verran, että tutustumalla sen syntyvaiheisiin ymmärtää hyvin helposti miksi siitä tuli monikasvoinen uskonto. Ei tarvitse oikeastaan lukea kuin tämä sivu:

http://en.wikishia.net/Pledge_of_%27Aqaba

Pauli Pohjanjousi

Olihan aiheesta kattavasti uutisoitu. Eikö se riittänyt? Kiinnostiko Afrikkalaisia esimerkiksi Kauhajoen koulusurmat vuonna 2008? 10 opiskelijaa ja yksi opettaja murhattiin. Suhteutettuna Suomen väkilukuun uhreja oli paljon enemmän kun yli miljardin asukkaan Afrikassa. Afrikassa muutenkin syntyvyys ja kuolleisuus on moninkertaista Suomeen nähden niin miksi meidän pitäisi itkeä heidän menetyksiään? Eihän elämästä tulisi mitään jos jatkuvasti arvon kukkahatun mielestä pitäisi pitää hiljainen hetki jonkun Afrikkalaisen muistolle. Aivan älytöntä moralisointia alkaa paasaamaan tuollaisesta.

Ensio Piiroinen

Afrikassa oli tietyllä todennäköisyydellä maansuru Kauhajoen koulusurmien aikana ja siellä kovasti ihmeteltiin median vaitonaisuutta pohjoisessa elävien kanssaveljiensä -ja siskojensa kohtalosta. Olettaisin, että tämmöisiä juttuja kirjoitetaan, koska tarvitsemme nyt eduskuntaan hyviä ja mukavia ihmisiä, jotka välittävät. Koulutus, talous, terveydenhoito, velkaantuminen ja sen sellaiset lyhyen aikavälin ongelmat eivät ole oleellisia tällä hetkellä, koska ne voidaan korjata sitten joskus seuraavien sukupolvien aikana, jos maailmalla ei tapahdu lisää ikäviä asioita.

Ensio Piiroinen

Missä laajuudessa muslimit irtisanoutuivat kyseisistä tapahtumista on minulle jäänyt mysteeriksi. Mitä tulee tuohon kirjoitettuun, että kristityt irtisanoutuivat tapahtumista ei sovi logiikkaan ollenkaan, koska kristittyjähän tuolla nimenomaan tapettiin, eli miksi kristittyjen alun alkujaankaan olisi tästä pitänyt irtisanoutua? Näyttää siltä, että maailmassa on muutama sata miljoonaa muutakin kyseisen uskonnollispoliittisen systeemin kannattajaa, jotka eivät pahemmin itkeskele näiden opiskelijoiden puolesta, mutta älkäämme stigmatisoiko heitä, koska Allah on heidän puolellaan: http://www.pewforum.org/2013/04/30/the-worlds-musl...

Kumbayaa.

Toimituksen poiminnat